Northern Sky Miniatures
Minihevosten maahantuonti, myynti ja kasvatus
Etusivu      Historiaa
Tulosta tämä sivuLisää suosikkeihin
Minihevosten historia alkaa 1650-luvun Keski-Eurooppalaisista hoveista, joissa pieniä hevosia kasvatettiin lemmikeiksi aatelisille ja kuninkaallisille.
Ensimmäiset merkinnät pienten hevosten olemassaolosta on tiettävästi tehty Ranskassa, jossa silloin hallitsi King Louis XIV. Versailles'n linnaa asuttanut kuningas oli kiinnostunut erikoisista eläimistä ja hän oli koonnut itselleen eläintarhan, johon oli hankittu harvinaisempia eläimiä - muunmuassa pikkuriikkisiä hevosia.
 
 
 
 AMERIKAN MINIHEVOSET
  
Nykyisten amerikan minihevosten juuret ulottuvat 1800-luvulle. Kun siroimmat yksilöt saivat viettää leppoisaa elämää korkeamman yhteiskuntaluokan hoivissa, päätyivät vankkarakenteisemmat raatamaan raskaisiin kaivostöihin.
Euroopasta vietiin pieniä, vahvoja kaivosponeja Yhdysvaltoihin työskentelemään Appalakkien hiilikaivoksiin. Ensimmäinen merkintä vientiponeista on vuodelta 1888. Näistä sisupusseista polveutuu tämän päivän amerikan minihevonen.
   Alun perin jalostustyö pohjautui lähinnä luonnon omiin metodeihin. Vain sitkeimmät selviytyivät ankarissa sääolosuhteissa ja raskaassa työssä niukalla ravinnolla. Sittemmin inhimillisemmät olot, sekä lisääntynyt tieto geeniperimästä teki mahdolliseksi keskittyä tulevan rodun, amerikan minihevosen, ulkoiseen olemukseen.
Kun kaivoksia suljettiin, muutamat kasvattajat ostivat itselleen siitoseläimiksi sieltä jääneet ponit. Näitä risteytettiin eri hevosrotujen pienimpien yksilöiden kanssa. Käytettiin mm. arabianhevosta, morganhevosta ja hackneyponia, jotka antoivat sekä siroutta että näyttävää liikettä. Intiaanien kaikenkirjavat ratsut toivat rotuun monia erikoisempia kirjavuuden muotoja. Amerikkalainen shetlanninponi, joka on täysin erityyppinen kuin Euroopassa tunnettu shettis, kehittyi rintarinnan amerikan minihevosen kanssa ja roturisteytyksiä näiden kahden välillä tehtiin paljon.
 
Suvuista ja periytymisestä kiinnostuneelle amerikan minihevosten jalostustyön tutkiminen jopa 200 vuoden taakse onkin antoisaa puuhaa. Alkuun pääset esimerkiksi tutustumalla jokusiin rodussa vaikuttaviin ja jopa oman linjansa luoneisiin legendaarisiin oreihin täällä.
Lisää sukututkimuksia voi harrastaa mm. sivustolla http://www.allbreedpedigree.com/, jossa voit tutkia sukutauluja aina 1800-luvulle asti. Esimerkiksi oman linjansa luonut, 1962 syntynyt Gold Melody Boy on toivottu lisä monen minihevosen sukutauluun. Oriin varhaisin sukutaulumerkintä löytyy vuodelta 1867.
 
 
 
EUROOPPALAISET MINIHEVOSET
 
Eurooppalaisten minihevosten alle 20 vuotta vanha jalostustyö on verrattain lapsenkengissä. Rotua alettiin luoda risteyttämällä shetlanninponeja, minishettiksiä, welshejä ja appaloosaponeja (jotka taas ovat alunperin british spotted pony-risteytyksiä).
Muutamien viimeisten vuosien aikana eurooppalaisille tammoille on alettu käyttää enenevissä määrin amerikkalaisia oreja, ja näin ollen rotu on ottanut huiman harppauksen eteenpän hyvin lyhyessä ajassa.
Eurooppalaisten minihevosten tulevaisuus alkaa näiden risteytysvarsojen myötä näyttää hyvin amerikkalaistuvalta. 100% eurooppalaista perimää kantavilla oreilla ei ole enää sijaa jalostuksessa, vaan sirot amerikkalaiset oriit ovat syrjäyttäneet ne lähes kokonaan.
Laadukkaimmilla eurooppalaisilla minihevosilla jenkkiverta löytyy vähintään 50 %, joka näkyy sirommassa, hevosmaisemmassa rakenteessa sekä näyttävimmissä liikkeissä.